IMG_4745

Olen vuoden asunut Lahdessa ja vasta nyt tajusin kunnolla, että uutisoitukin Nikkilän koirapolku on vaan parin kilsan päässä. Käveltiin tuon pellon poikki kyllä viime vuonna kaverin kanssa ja mietittiin voitaisiko olla just siinä, mutta ei koskaan varmistettu asiaa.

On kyllä siistiä, että ihan luvan kanssa on kunnon paikka missä saa juoksuttaa koiria! Tajusin myös, että nyt mulla ei ole enää mitään tekosyytä olla tekemättä Tianalle peltojälkeä. Pelto on siinä ja valjaatkin sain tutulta lahjaksi.

Mun on ollut tarkoitus hommata Tianalle valjaat vain juoksulenkkejä ajatellen. En ole koskaan edes ajatellut, että käyttäisin valjaita lenkillä jatkuvasti. Mutta en mä ole pantaa käyttänyt kuin aamupissatuksilla sen jälkeen, kun laitoin tolle valjaat päälle ensimmäistä kertaa! Jotenkin kuvittelin, että hallinta lähtee kokonaan, kun koira voi kiskoa rusakoiden perään täysillä. Mutta mitä vielä, eihän tuo kisko yhtään! Nuo tavalliset valjaat toimivat vetämiseen paremmin kuin kuonopanta. En käsitä mistä se johtuu, hiertääkö ne jotenkin kainaloista? Ei ne ainakaan liian pienet ole – ennemminkin oon miettinyt, että onko ne pikkusen liian suuret.

Oli miten oli, oon aika tyytyväinen.

IMG_4746

IMG_4757

0