Blogger Recognition Award

bloggerrecognitionaward2Sain Pinjalta Blogger Recognition Awardin – suuret kiitokset hälle!

Ohjeet palkinnonsaajalle:
1. Kirjoita postaus palkinnosta logoineen
2. Kerro lyhyesti kuinka aloitit bloggaamisen
3. Anna ohjeita aloitteleville bloggaajille
4. Mainitse ja linkitä blogi, joka sinut nimesi
5. Nimeä 10 bloggaajaa palkinnonsaajiksi

Palkinto lähtee eteenpäin: Kissankujeita, Karvahelvetti, Pikkupedot, Viiruvarpaat, Kuviakin kiinnostaa

Miten aloitin bloggaamisen?
Outoa ajatella, että tänä vuonna tulee Iltateelle ikää kuusi vuotta. Vuosien varrella on vaihtunut nimi ja vähän blogin teemakin, mähän aloitin alunperin kissablogin nimellä Meliaes and Muses. Lueskelin jo silloin paljon eläinblogeja, kissablogit olivat tosin paljon harvinaisempia kuin nykypäivänä. Halusin kuitenkin jakaa kissarakkautta muillekin valokuvien ja tekstien muodossa, joten eihän siinä muuta ollut kuin blogin pystyttäminen.
meli-2

Kaksi vuotta mentiin pelkästään kissablogina. Kunnes sitten kuvioihin asteli Tiana ja blogi alkoi menemään enemmän ja enemmän koirablogin puolelle. Nimeksi vaihtui Pikkuprinsessat, ainakin siihen asti kunnes tuli äijä (Damon) taloon vielä samana vuonna. Sen jälkeen blogin nimeksi vaihtui Kolme plus yksi.

Keväällä 2013 aloin pitämään personalblogia toisessa osoitteessa, joka painoittui lähinnä räpsykuvaukseen (mikä ihana sana!). Sen nimi oli muistaakseni alusta asti tämä Iltateellä, joka on sitten pysynyt matkassa tähän päivään asti. Personalblogi ei kuitenkaan ottanut tuulta alleen ja lemmikkiblogikin oli hiljentynyt sen verran, että yhdistin blogit samaan osoitteeseen jo samana syksynä Iltateen perustamisesta.

Tällä kombolla ollaan sitten menty tähän päivään asti. Vähän sekavaa menoahan tämä on vuosien varrella ollut, josta päästäänkin aloittelevien bloggaajien ohjeisiin…

Ohjeita aloittavalle bloggaajalle

Yritä pitää blogi selkeänä
– Iltateellä ei ole koskaan ollut paljon seuraajia, ja kuuden vuoden jälkeen moni odottaisi niitä olevan enemmän. Mä uskon, että se johtuu suureksi osaksi siitä, että tämä on niin perhanan sekava. Eihän tästä ota selvää, onko tämä nyt valokuvaus, personal vai kissa- vai koirablogi! Mun tavoitteena onkin saada tämän blogin suuntausta selkeämmäksi. En tiedä vielä miten se tapahtuu, mutta en suosittele tekemään tätä samaa virhettä.

Kielioppi
– Jos bloggaamisessa joku on tärkeintä, niin se on se kirjoittaminen. Sinun täytyy osata kirjoittaa, jos haluat ihmisten jaksavan lukea tekstejäsi (ehkä sekin on yksi syy miksei Iltateellä ole enempää seuraajia, hmm?). Panosta siis kielioppiin, muista kappalejaot ja vältä liikaa hymiöitten käyttöä. Itse monesti lähden blogista jo sen vuoksi, että tekstin seassa on hymynaamoja joka lauseen perässä. Eihän lehtiartikkeleissakaan hymiöitä käytetä!

Hyvät kuvat
– Nykyään kaikilla bloggaajilla tuntuu olevan laadukkaat kamerat ja upeat kuvat. En sano, että sinunkin pitäisi ostaa tonnin kamerapaketti, mutta ne kuvat tuovat paljon eloa tekstiin. Monet eivät edes jaksa lukea tekstejä, vaan seuraavat blogeja kauniiden kuvien vuoksi. Joten vaikka kuvailisit pelkällä kännykällä, panosta laatuun!

Ulkoasu
– Raikkaus on tämän päivän ulkoasutrendi, kaikki tuntuu olevan valkoista ja harmonista. Uskalla olla persoonallinen, mutta hyvän maun rajoissa! Joskus näkee tummasävyisiä blogeja, missä on valkoiset tekstit. Itse en pysty lukemaan valkoista tekstiä tummalla pohjalla lainkaan, joten on käyttäjäystävällisempää pitää tekstit tummana ja tekstin tausta vaaleana. Kannattaa myös miettiä toimiiko kirkkaat neonvärit kovinkaan hyvin ulkoasussa. Kirkkaan pinkki tai sininen tausta voi pelotella päänsärkyiset ihmiset pois, vaikka tekstit olisivat kuinka laadukkaita.

Ja lopuksi – unohda kaikki mitä just kirjoitin ja tee just niin kuin itse tykkäät! Se on sun blogisi, tee siitä siis omannäköisesi.

2

4 Comments

  1. Hello! Löysin sattumalta antamasi Awardin perässä. Kissat kiinnostaa, joten jäänpäs seurailemaan, kuinka se kirjoittaminen sujuu 🙂

    Ps. Mä muuten tunnustan käyttäväni justiinsa ihan liikaa hymiöitä…

  2. Uuu, kiitos palkinnosta! Mielenkiintoista miten teillä on nimi elänyt vuosien varrella! 🙂

Vastaa

Your email address will not be published.

*

© 2018 Iltateellä

Theme by Anders NorenUp ↑