Month: joulukuu 2015

merryc

0

5 yötä jouluun

5 yötä jouluun ja minä saan pyyhkiä vieläkin hämähäkinseittejä naamalta. Toissapäivänä näytti jo niin lupaavalta, kun lunta tuli tänne Lahteenkin paljon ja oli vähän pakkastakin. Mutta lähtihän ne lumet kuitenkin.

Tänään herätessä ikkunasta pilkisti kuitenkin niin harvinainen valoilmiö, että oli lähdettävä kameran kanssa metsään. Eihän se aurinko sinne paistanut, mutta heitin ISO:t kaakkoon ja kuvasin silti.



0

Stars come out like the ghosts of yesterday

240 grammaa näytti tänään paino, joten onhan tuolla melkein 100 grammaa noussut viime punnituksesta (28.10. 152g). Nyt kun vertailen vanhoihin kuviin, onhan tuo kasvanut silmämääräisestikin. Nahkansa tuo ei ole luonut kuitenkaan kuin kerran täällä ollessaan, luulisi vanhan takin alkavan jäävän kohta pieneksi.





0

Kotikoiran aktivointi

Mehän ei Tianan kanssa harrasteta mitään tavoitteellisesti, vaikka tietenkin perus tottelevaisuuskäskyt tuollekin on opetettu. Tokon tahkoaminen on kuitenkin niin tylsää, että mieluummin keksin erilaisia aktivointijuttuja kotiin ja maastoon. Listailen alle joitakin helppoja aktivointivinkkejä, mitä me monesti tehdään.

Erilaiset temput

Jos toko ei kiinnosta, niin temppuja on ainakin kiva opettaa! Tiana osaa videolla näkyvien temppujen lisäksi haukkua käskystä, etsiä avaimet, kierähtää lattialla, antaa pusun, pakittaa, nousta takajaloille ja pujotella jalkojen välistä. Nämä ainakin muistan ulkoa…

Nakkipiilot

Oletko kipeä etkä jaksa tehdä koiran kanssa mitään? Ei hätää! Laita koira oven taakse ja piilottele herkkuja pitkin kämppää. Toimii myös lelun kanssa.

Käpyleikki

Tätä voi tehdä missä tahansa. Ota käpy käteen ja heitä se koiralle etsittäväksi. Ettei homma mene liian helpoksi, älä annan koiran nähdä mihin sen heitit.

Lelun piilotus


Tätä me tehdään Tianan kanssa aina metsässä. Laitan koiran paikkamakuuseen ja lähden piilottamaan palloa. Aloitin tämän ihan perus jäljestyksellä, jolloin Tianan ei tarvinnut muuta kuin mennä mun jälkiä pitkin pallolle, mutta se meni nopeasti liian helpoksi (enkä jaksa käydä tekemässä jälkeä etukäteen…). Nämä videot on kuvattu pari kuukautta sitten ja olisi tällä hetkellä jo liian helppoja piiloja. Nykyään kävelen jonnekin päin, heitän pallon summan mutikassa johonkin puskaan ja palaan vapauttamaan koiran. Se ei mene enää jäljestyksestä, mutta saapahan koira samalla liikuntaa juostessaan ympäriinsä.

Yksi pallo katosi viikkoja sitten metsässä ja se muistui eilen mieleeni. Lähdin eilen piilottamaan samanlaista palloa katoamispaikalle, mutta laitoinkin sen taskuuni ja vapautin koiran etsimään. Kummasti se vanha pallokin löytyi!

0

Shy

Spikella on ollut ongelmia syömisessä, tai oikeastaan kiinni iskemisessä. Syönyt se on kyllä, jos olen vaan heittänyt ruoan terran pohjalle ja antanut sen olla siellä, mutta pinseteistä ei ole ottanut meidän ensimmäisen ruokinnan jälkeen. Kuten siitä videostakin huomaa, pinsetit eivät ole olleet kovin kummoiset (ja kieltämättä on käynyt pari kertaa mielessä, että noiden tippumisesta jäi lieroparalle traumat). Kävin ostamassa muutama viikko sitten kunnon ruokintapinsetit, mutta nekään eivät ole auttaneet ongelmaan.

Spiken ihana kasvattaja on auttanut tosi paljon ja antanut paljon vinkkejä, esimerkiksi sen ettei ruokaa saisi roikottaa hännästä kuten aluksi tein. Nenän edessä heiluva rotta voi näyttää liian pelottavalta käärmeen mielestä. Rotan selästä kiinnipitäminen ja sen kävelyttäminen ympäri smartia eivät kuitenkaan auttaneet meidän ongelmaan. Isomman sapuskan tarjoaminen ei myöskään auttanut. Viimeisenä vaihtoehtona lähdin kokeilemaan radikaalimpaa muutosta ja vaihdoin smartin paikkaa makkarista olkkarin kirjahyllyyn.

Sehän se ongelma sitten olikin! Veikkaan, että suurin syy on tuo demoni-Damon, joka tykkää pällistellä luikertelevaa käärmettä. Ei kuitenkaan ole tarvinnut hätistellä sitä smartin vierestä kuin joskus iltaisin, jonka takia en uskonut sen olevan ongelma. Mutta en tiedä mitä tuo kissa täällä päivisin tekee, kun näin Spikessa eron jo muutamassa päivässä paikan vaihtamisen jälkeen. Se on alkanut olemaan iltaisin paljon enemmän liikkeellä eikä enää luikertele heti piiloon vettä vaihdettaessa. Tänään tuli ostettua tekoköynnös suojaamaan smartia vielä enemmän, onhan olkkarissa kuitenkin paljon enemmän liikettä kuin makkarissa vaikkei kissat enää häiritsekään.

Ja kuinka ollakaan, äsken Spike iski kiinni heti ja kunnolla. Vissiin aika turvallista Stephen Kingin tuotoksien välissä.

0

© 2017 Iltateellä

Theme by Anders NorenUp ↑