Mun koti on siellä missä mun sydän on

Käytiin sunnuntaina äitini synttäreillä ahmimassa voileipäkakkua ja kääretorttua. Nammmm! Eilen aloin kirjoittamaan näistä blogin päätähdistä esittelytekstejä ja Tianan yltiö-rehellinen romaani valmistuikin jo. Sitä pääsee lukemaan painamalla tuota sivupalkin kuvaa Tianasta. Loppujen esittelyt tulee pikkuhiljaa ja ehkäpä kirjotan itestänikin pari lausetta.

Asiasta toiseen, katsokaa kaikki tämä Mara katin tekemä lyhytelokuva! Uhratkaa tekin elämästänne 20 minuuttia, koska tuo on todella taitavasti tehty vakavasta aiheesta. Itse en ole koulukiusaamista kokenut, mutta tiedän tälläkin hetkellä tuhansien nuorten kuuntelevan haukkumista. Toivon todella, että tuo lähtee pyörimään nuorten keskuudessa, kun sen tekijä taitaa olla kovin suosittu YouTube-tähti. Itse törmäsin tuohon jo Facebookissa.

IMG_7847p

IMG_7941p

IMG_7863p

Sade-mummo. ♥

0

2 Comments

  1. Eka kuva näyttää ihan siltä, että Tiana olisi eksynyt satumetsään! Aivan upea kuva! ♥

    Uh, en taida pystyä katsoa minileffaa. On ihan kamalaa miten lapset ja nuoret, ja joskus jopa aikuiset, kohtelevat toisiaan tajuamatta mitä teot pahimmillaan saa aikaan. Olen ollut koulukiusattu, mutta kiusaaminen ei päässyt koskaan vaikuttamaan mitenkään syvemmin esim. masennukseen tai kouluunmenemisen pelkoon asti, iso kiitos siitä mahtavalle tukiverkostolle. Valitettavasti niitäkin on, joilla kiusaaminen tuhoaa itsetunnon täysin ja vaikuttaa koko elämän eteenpäin. Nykyään säälin kiusaajia lähes yhtä paljon kiusattuja, sillä oman pahan olon purkamistahan se kiusaaminen pääasiassa on. Toivottavasti jossain vaiheessa ihmiset oppisivat paremmin huomioimaan muidenkin tunteet ja hoitamaan ongelmiaan muuten kuin kiusaamisen muodossa.

    • Kirsi

      16.10.2015 at 23:30

      Kiitos kehuista! Otin viime vuonnakin tuossa samassa paikassa kuvia ja nyt oli mentävä takaisin! Tosi ihana pieni koivikko, jossa nuo kultaiset saniaiset kruunaa kaiken.

      Tuo leffa on kyllä yllättävän todenmukaisesti tehty. Ehkä siitä tekee mun mielestä niin aidon tuntuisen just se, että sen on tehnyt ja suunnitellut tuo nuori vloggaaja (joka btw esittää leffassa sitä kiusaajaa). Onhan siinä tökkiviä kohtia ja äänenlaatu kusee välillä, mutta kaiken kaikkiaan tosi hienosti onnistunut. Itse en todellakaan osaisi! Melkein 100 000 katsojaa tuolla onkin jo ja toivottavasti vaan suurenee.

Vastaa

Your email address will not be published.

*