Pakko se on myöntää, että syksy tulee taas kovaa vauhtia. Päädyttiin eilen kävelemään Tianan kanssa hirveässä ryteikössä, kun illalla tulikin pimeys liian nopeasti ja eksyttiin polulta. 😀 Alla olevat kuvat ovat kuitenki otettu äitiltäni, sain nämä vasta nyt muokatuksi.

Blogi voi hiljentyä vähäksi aikaa, koska aloitan koulun Asikkalassa ensi viikolla. Asikkala on sen verran kaukana täältä etten ole vielä päättänyt menenkö koulun asuntolaan asumaan vai kuljenko bussilla siihen asti, että löydän kämpän Vääksystä. Bussimatkat on pelkästään suuntaansa 1,5 tuntia, joten Tiana ja kissat lähtee kumminkin äitille hoitoon. Ajatus hirvittää ihan kamalasti, en ole tuosta koirasta ollut koskaan yli kahta päivää erossa. Kissathan pärjää, etenkin Meli on onnessaan. Koulun asuntolaan ei eläimiä voi ottaa (tai poikkeuslupaa voi anoa, mutta Tiana ei todellakaan ole sopeutuvainen koulun asuntolaelämään), joten eiköhän se ole kämpänhaku edessä.

ps. Asensin lightboxin, joten kuvia ei tarvitse enää avata uuteen ikkunaan. Toivottavasti toimii!

IMG_0414p
IMG_0382p IMG_0355p

IMG_0225p
IMG_0299p IMG_0289p IMG_0316p IMG_0235p

IMG_0398p

IMG_0267p

IMG_0321p

IMG_0212p

IMG_0314p

0