Month: kesäkuu 2013 (page 1 of 3)

Heinäpellolla

Kurkia! Ei niistä kunnon kuvia saanut, olivat liian kaukana 200 milliselle suttuzoomille. Mutta on ne silti hienoja lintuja, toivottavasti saan joskus kunnon kuvaa. Olisi upeaa olla luontokuvaaja.

0

Vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Käytiin iltalenkillä metsätiellä, joka vie suolle. Tianalla oli hauskaa juosta kuraojia täyttä vauhtia ja mulla ei ollut niin hauskaa pestä sitä kotona. Neidillä oli niin vauhti päällä, että meinasi juosta päin piikkilankoja. Eikö noi vanhat maajussit ymmärrä, että piikkilankoja ei saa enää käyttää? Ruosteiset, puoliksi maassa makaavat langat ovat tosi suuri riski metsässä kulkijoille.


Tosi huono laatu, mutta toi ilme on musta niin hyvä, että oli pakko muokata ja julkaista.


Rakastan tota mun uutta kameraa, 400D olisi vaatinut sata laukasua ennen kuin edes yksi olisi tarkentanut. Tämän kuvan ottaminen oli jopa helppoa, vaikka edessä oli vihreitä heiniä, mihin kamera olisi mieluummin tarkentanut.

0

Kärpäsiä ja hyttysiä

Ulkona on kuin kasvihuoneilmasto ja itikat syö elävältä, jos vähän erehtyy jäämään paikoilleen. Kuvaussääksi kuitenkin kelpaa mainiosti! Kuvista voi varmaan päätellä, että ollaan viikonloppua viettämässä äitillä.






Toiset leikkii, toiset kuorsaa mitä omituisimmissa paikoissa. Poju on jääkaapin päällä katonrajassa.

0

Kissatarha

En ole tainnut koskaan esitellä äitin kissatarhaa kunnolla. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!


Myös veranta on verkoitettu ja verannan ovessa on kissaluukku, josta kissat pääsevät halutessaan ulos. Luukku on suljettu talvisin, muuten talo jäätyisi. Öisinkin tuo monesti suljetaan, kun viime yönäkin saivat kiinni kaksi hiiriparkaa. Tolloja noi jyrsijät, kun tunkevat väkisin kissojen luo. Verannan seinässä on reikä, josta kissat mahtuu menemään itse tarhaosaan. Reikä näkyy ylläolevassa kuvassa.

Tästä vanhasta kuvasta näkee, miten alaosa on tehty. Ei karkaa kissat alakauttakaan! Elleivät hommaa Supermiehen voimat.

0

I’d rather have roses

I’d rather have roses on my table than diamonds on my neck.
~Emma Goldman

Yksi parhaimmista asioista kesällä on äitini puutarha. Kukkia joka puolella ympäri pihaa ja huumaava tuoksu nenässä. Näistä kun saisi hajuveden!

0

Toiset varjoliitää, minä tuhlaan

Ja kun mä katselen kuvia, kuvia
niin silloin voisin minäkin huutaa
Oon elossa!

PMMP – Kuvia

Jotkut ne vaan elää. Mäkin päätin uskaltaa, laitoin tilaukseen Sigman 70-200/2.8 EX APO DG OS HSM objektiivin. Hyvä syy vähentää polttamista, kun tilasin ton osamaksulla. 13-vuotiaana stressasin pyytää äitiä tilaamaan 50 euron arvoisen The O.C:n ensimmäisen tuotantokauden DVD:llä (johon se suostui heti, koska olin säästänyt itse rahat siihen). Nyt mä stressasin tilata tonnin objektiivin, mutta ainakin tuolla tekee jotain. Ja ellen jätä sitä kissojen tiputeltavaksi hyllyille, niin kyllähän tuo vuosia pitäisi kestää. Onhan nää mun nykyisetkin kestänyt!

Uutta zoomia odotellessa kaivoin ton mun halppiszoomini kaapista ja kuvasin oravaa. Oravat on nättejä, pitää kuvata useemminkin.

0

Missä myrsky?

Lähdin Tianan kanssa lenkille joskus neljän aikaan, kun aattelin sateessa kävelyn piristävän helteiden jälkeen. Meni vähän se ajatus mönkään. Sade loppui melkein heti, kun päästiin ovesta ulos ja kannoin sateenvarjoa turhaan kahdeksan kilsaa. Ihan kuin olisi kasvihuoneessa kävellyt, olisin mieluummin ottanut rankkasateen niskaan.

Odotin niitä hirrrveitä ukkosia, mutta ei täällä muuta tehnyt kuin vähän jyrisi. Olisin halunnut kokeilla kuvata salamoita, mutta ei sitte. Ei kyllä sen puoleen, mun olisi pitänyt pärjätä tolla mun halppizoomilla. Minäköhän vuonna mä olisin työssäkäyvä ihminen, joka pystyy säästämään parissa kuussa tonnin objektiiviin rahat? Tällä hetkellä ei ole rahaa edes käytettyyn.



0

Valkoinen samurai

Kävin iltalenkillä käymässä isovanhemmillani, joilla on kuusivuotias japaninpystykorva Pyry (vir. Annbe Lady Samurai). Pyry on tähän asti vain pelännyt Tianaa, mutta tänään jokin muuttui. Tiedä sitä sitten, että mikä mieheen tuli, mutta teki vihdoin tuttavuutta avoimesti ja olisi halunnut alkaa jopa leikkimään. Oon edelleen aika ihmeissäni, mutta tämä on hemmetin hyvä juttu – eipähän tarvii enää miettiä kehtaako Tianaa viedä sinne kiusaamaan Pyryä. Voisin joku päivä ottaa Pyryn lenkille mukaan ja kokeilla osaanko kuvata valkoista koiraa!

Ennen kylään menemistä me ehdittiin käydä meidän peruslenkki Lintulan luontopolulta.


Liikekuva, joka on melkein tarkentanut naamaan! Alan oppia!


Kukkaisneito


Nomnom, heinät on niin hyviä. Älkää kysykö tän kuvan valotuksesta, en tiiä itekään mikä meni pieleen.

0

Ei me olla sokerista tehty

Damon rrakastaa ulkoilua. Sitä ei edes vesisade haittaa, kun kärpästen jahtaaminen on niin kivaa.


Moi tytöt. 😉





Minäkin haluan ulos!

0

Ilta-aurinko


Oli ihan pakko.

0
Older posts

© 2017 Iltateellä

Theme by Anders NorenUp ↑