Month: toukokuu 2013 (page 1 of 4)

Onnistunut otos

Puhuttiin yksi ilta Taikan ja Medyan omistajan kanssa mikä on onnistunut otos. Koska itse rakastan valokuvaamista intohimoisesti, teen itsekin samasta aiheesta nyt postauksen.

Minkälainen sitten on hyvä valokuva minun mielestäni? Minulle kaikista tärkeintä on kuvan tunnelma ja idea. Tietysti hyvä laatu on aina plussaa, mutta mulle se idea ja toteutus on kaiken a ja o. Laadukkaita ja kauniita kuvia on mukava katsella, mutta jos niitä on miljoona samanlaista eikä ne kerro katsojalle mitään muuta kuin sen, että valokuvaaja osaa valokuvata, ei ne myöskään jää mieleen. Mieleenpainuvuus on se ykkössana, kun multa kysytään hyvästä valokuvasta.

Otetaanpa esimerkki. Sinulla ei ole varaa kallisiin järjestelmäkameriin, millä nykyään kaikki kuvaa, joten voitko saada hyvän kuvan sillä vanhalla pokkarilla? Minun mielestäni voit, jos panostat siihen. Eläimet ovat vaikeita kuvattavia, koska niistä on vaikeaa saada sellaista kuvaa, mikä hetkauttaisi muitakin. Itselläni on satoja kuvia lemmikeistäni, mutta en usko kenenkään vieraan kiinnostuvan suurimmasta osasta lemmikkikuvistani. Miksi kiinnostuisi? Ei tuntematon ihminen saa mitään irti vieraan ihmisen koirasta, joka vain istuu ja pönöttää ruohikossa kuin kuka tahansa koira. Vaikka kuva olisi kuinka hyvä teknisesti, ei se jää mieleen ellei siihen saa rakennettua tarinaa taustalle.

Kokeillaan eri lähestymistapaa. Laitetaan se sama koira kaupan eteen istumaan ja otetaan kuva. Annetaan kuvalle nimeksi vaikka ”Odottaja”. Mitä tulee mieleen? Itselleni tulee mieleen ensimmäiseksi se, että koira odottaa parasta ystäväänsä kaupasta takaisin. Se tuo myös mieleen ajatuksen, että omistaja on uskaltanut jättää koiransa kaupan ulkopuolelle. Ajatteli kuvasta mitä tahansa, lyön vetoa, että tällainen kuva tuo enemmän ajatuksia mieleen kuin se ruohikossa istuva koira. Voin myös uskoa, että tämä kuva tuo samat ajatukset mieleen, vaikka se olisi otettu kännykällä – kunhan se on rajattu ja aseteltu oikein ja idea välittyy siitä. Hyvä laatu tuo kuvan parhaat puolet esiin ja sen vuoksi sitä on kaunista katsella, mutta minusta laatu ei pitäisi olla se tärkein tavoiteltava.

Kuvista saa myös muut paljon enemmän irti, kun niistä kertoo miksi on ottanut kuvan. Silloin katsoja näkee muutakin kuin sen koiran istumassa ruohikossa ja saa kuvaan enemmän tuntumaa. Nyt lukijat varmaan miettii, että paljon selität, mutta enpä ole paljoa nähnyt itsesi toteuttavan tätä. En olekaan, koska mun on vaikea panostaa eläinkuviin. Kuvaan lemmikeitäni itseäni varten, että muistaisin ne kuvien avulla läpi elämän. Silloin en itse välitä, mitä muut ajattelee – tai ei ajattele – kuvistani.

Mitkä sitten on sellaiset kuvat omasta kamerastani, mitkä on jääneet positiivisesti mieleen? Katsotaas.

Nuo kaksi kuvaa Tianasta tulevat minulle ensimmäisenä mieleen. Ensimmäinen kuva sen vuoksi, että se on otettu viime syksynä ja puissa näkyy jo ruskaa. Kuva on myös otettu Orimattilasta, mikä on minulle tärkeä paikka – onhan se mun kotikaupunki. Pidän myös asettelusta ja rajauksesta. Tianasta tulee mieleen, että se voisi olla kulkukoira, joka on jäänyt lepäämään penkille. Se näyttää rauhalliselta ja levolliselta, mutta sen katse on kiinnostunut.

Toinen kuva on marraskuulta. Rakastan kuvan värejä, jotka ovat kuin sadusta. Tianan ilme on myös yhtä ”höh” kuin mulla marraskuussa: kohta tulee talvi. Ruohot tuo kuvaan kolmiulotteisuutta ja mielenkiintoa.


Kissakuvista nuo ovat minun lempparini. Ensimmäisestä Muusa-kuvasta tulee mieleen Suomen huippumalli haussa, kun asento on niin väännetty ja katse kaukaisuudessa. Pidän myös harmaan ja punaisen kontrastista ja turkin pehmeys on melkein käsinkosketeltava.
Toinen kuva Muusasta on vähän studiomaista matskua. Pidän harmaan ja keltaisen kontrastista ja siitä, kuinka silmät ja lattia on melkein saman väriset. Silmät myös oikein säkenöivät, kuin pienet salamat.

Melin sohvakuvassa pidän väreistä tosi paljon ja kuinka Meli näyttää olevan niin nautinnollisessa unessa. Oikeastaan en tiedä mikä kuvassa on se juttu, mikä erottaa sen muista kuvista, mutta jotenkin tuo on vain jäänyt mun itseni mieleen. Kiten kuvassa minua häiritsee kissatarhan seinämä, mutta pidän muuten tästä kuvasta tosi paljon. Toffeen värinen kissa sopii hyvin vihreiden kasvien ja vaaleanpunaisten kukkien keskelle ja tämä on mulle niin kesäinen kissakuva kuin vaan voi olla. Etualan bokeh on myös mun mieleen, kun se tuo myös kolmiulotteisuutta kuvaan ja saa fiiliksen tiheästä kasvillisuudesta.

rici

Sitten viimeinen kuva, joka on Ricistä. Mitä tässä on erikoista? Eipä oikeastaan mitään. Mutta tämä on mulle tärkeä kuva sen vuoksi, että se on ensimmäisiä kuvia Ricistä mitä olen ottanut. Taitaa olla vuodelta 2007. Se näyttää tuossa niin nuorelta ja elinvoimaiselta keimaillessaan, että alkaa melkein itkettää, kun mietin kuinka vanha se on jo nyt.

Kuvan vanhuuden vuoksi laatu ei myöskään päätä huimaa. Taustalla on myös vaikka mitä schaissea pyykeistä hirveän näköiseen vesitynnyriin puhumattakaan jalat katkaisevasta rajauksesta, mutta silti tämä kuva on jäänyt mun mieleen ihan vaan sen vuoksi, että se on mun ensimmäisiä otettuja lemmikkikuvia. Itse kuva ei ole erikoinen enkä lähettäisi tätä valokuvauskilpailuihin, mutta se on mulle itselleni tärkeä ja sen vuoksi valitsin sen tähän viimeiseksi. Koska miksi kuvaisin ollenkaan, jos en kuvaisi itseäni varten?

0

Wuh wuh!

Baha Men – Who Let The Dogs Out

Opetin Tianan eilen haukkumaan käskystä. Se oli luultavasti helpoin temppu, minkä olen tuolle opettanut. Tajusi jutun juonen muutamassa minuutissa käskysanan kanssa. Taisi likka olla vaan onnellinen, että kerrankin sai haukkua ihan luvan kanssa! Tuohan on aika äänekäs vinkuintiaani.

Näin mä sen tein:
1. Naksutin ja palkka. Tianalle paras palkka on pallo, mutta uusien käskyen opettamiseen tykkään käyttää mieluummin ruokaa. Tianan tapauksessa ylikypsää saunapalvikinkkua, joka on ainoa ruoka mikä saa tuon toimimaan innolla. Kokeiltu on nakit, lihapullat, broiskun sydämet, natural menut, keuhko, maha… Kaikki mahdollinen, mutta tuo yksi leikkele tekee sen ihan hulluksi.

2. Keksi jotain, millä saat koiran haukkumaan. Mä käytin Tianan kohdalla äitin opettamaa käskyä, eli ”kuka tulee?”. Tiana on oppinut sen ihan vahingossa Riciltä ja Sadelta, kun äitillä on niin hauskaa kiusata niitä tuolla käskyllä… Kaikki juoksee ovelle tai portille huutaen, kun luulevat jonkun tulevan. Ei ihan parhain käsky kaupunkikoiralle!

Olisin voinut käyttää myös tuon turhautumista, koska tuolla on tapana alkaa huutamaan turhautuessaan. Eli oisin voinut odottaa namit kädessä niin kauan, kun likkaa alkaa ärsyttämään ja alkaa huutamaan ja sitten naks. Mutta tässä olisi mennyt niin kauan, että Tianan kohdalla päädyin ylläolevaan.

3. Haukku -> naks. Pientäkin ääntä tulee koirasta, niin naks ja palkka. Tianan lempitemppu on pyöriminen, joten se otti sen automaattisesti mukaan samalla huutaen. Siinä vaiheessa piti laittaa ensin istumaan ja sitten haukuttaa, että se tajusi palkan tulevan vain haukkumisesta.

4. Tianan alkaessa jo tarjota haukkumista automaattisesti, yhdistin siihen käskysanan. Eli aloin toistelemaan sanaa ”hauku” ja annoin palkan, kun koira haukkui.

5. Sitten palkkaa vasta silloin, kun haukkuu käskysanan jälkeen.

0

Taraxacum officinale

Lana Del Rey – Summer Wine

Ah, kesä ja helle. ♥

0

Pikkumies 1 vuotta!

HAPPY BIRTHDAY!!!


Tai no, Damon täytti jo maanantaina ensimmäisen vuoden. Raukka ei saanut edes lahjoja, kun en päässyt sellaista ostamaan. Tietysti olisin voinut käyttää mielikuvitusta ja väsää jonkun lelu itse, mutta eipä tullut sitäkään tehtyä. Hirveä omistaja, hyihyi!

Lahjaksi sai kuitenkin valjasteluretken. En ole paljoa tuota käyttänyt valjaissa ulkona, mutta tosi hienosti se osaa. Valjaat vaan päälle ja menoksi! Välillä pitää jäädä pyörimään maahan, mutta sitten taas vedetään hirveä spurtti ja kiivetään mäntyä pitkin.

0

Karkuri


Vastaan tulee vieras koira, eikä muita ihmisiä ole missään. Mitä tekisit?

0

Kuka on hyvä koiranomistaja?

Tämä blogi vain kuolee kuolemistaan, kun en saa aikaiseksi kirjoiteltua. Kuvia olisi julkaisematta vaikka kuinka, mutta en ole niitäkään jaksanut alkaa muokkailemaan. Ylläolevan kukkaisneidon kuva on sentään tältä päivältä, meikä ei ihan osannut tehdä kukkaseppelettä…

Nyt kuitenkin kirjoitan aiheesta, mitä on tullut mietittyä oikeastaan Tianan tulosta asti. Olen kova stressaamaan ja teen herkästi kärpäsestä härkäsen. Näin myös Tianan ja sen koulutuksen kanssa. En ole koskaan ollut intohimoinen koirankouluttaja, minua ei kiinnosta kisakentät yhtään – itseasiassa saisin varmaan paniikkikohtauksen tokokisojen laidalla vuoroa odottaessa. Joten tekeekö se musta huonon omistajan – huonon palveluskoiran omistajan – jos en mene kisakentille? Tuota samaa lausetta oon vollottanu mielessäni jo kauan, kunnes viimein oon alkanut tajuamaan, että ei se tee.

Mitä kisaaminen loppujen lopuksi on? Minä henkilökohtasesti uskon, että kisaaminen on ihmisiä varten. Koira ei kisaamista tarvitse, se tekeminen on sille tärkeempää. Mä kyllä harrastan Tianan kanssa, mutta meidän harrastaminen on enemmän verrattavissa leikkimiseen kuin vakavaan tahkoamiseen. Pilkuntarkat tokoliikkeet meillä on täysin rapakunnossa, koska niiden treenaminen ei kiinnosta mua itseäni yhtään eikä silloin treenaamisestakaan tule mitään. Joten kuka mua pakottaa niitä tahkoamaan, kun ei itteeni kiinnosta? Kenelle mun on todistettava koirankoulutustaitoni BH- ja TOKO-kentillä? Ei kenellekään. Peruskäskyt tuo tietysti osaa ja voin luottaa siihen, että Tiana kuuntelee mua.

Pääsia kuitenkin on, että koira saa riittävästi aivotyötä ja liikuntaa ettei sille tule tylsää ja arki sujuu. Arki sujuu Tianan kanssa ongelmitta ja turhien temppujen opettaminen on hauskaa (pitäisikö siis alkaa harrastamaan koiratanssia?). Jos tuo ei osaa seurata täydellisesti, olla kymmentä minuuttia paikkamakuussa tai tulla millimetrilleen sivulle oikealle paikalle, niin miten se haittaa meidän elämää? Ei mitenkään. Jos mä joskus saan tahkottua tuon kanssa liikkeet kuntoon ja into kisaamiseenkin tulee, niin jee! Mutta enää en ota siitä paineita eikä mua voisi vähempää kiinnostaa muiden mielipiteet.

0

Leikitään kitillä

Nämä kuvat ovat sunnuntailta, jolloin kokeilin pitkästä aikaa mihin mun perus kittiputki, eli 18-55 millinen, pystyy. Kyllähän sillä ihmeen lähelle pääsee, mutta laatu ei päätä huimaa. Parempi silti öttiäisten kuvaamiseen kuin viiskytmillinen, mutta senhän nyt järkikin jo kertoo.




0

Vieläkin väsyttää

Chisu – Veneretki

Olipas eilen vauhdikas päivä. Käytiin valokuvauskurssilla Hollolan Havukalliossa kuvailemassa ja olisi saanut kokeilla kalliokiipeilyäkin, mutta tämä jänishousu jätti kokeilematta. Kivaa oli kuitenkin, tuli syötyä maha täyteen nuotiolla paistettua makkaraa ja vaahtokarkkeja.




Kalliot oli tosi mahtavat, ja myös puissa oli paljon koloja ja yksityiskohtia, mitä teki mieli kuvata.


Metsätähtiä (Trientalis europaea) on paljon tänä vuonna.



Hämppiksiäkin löytyi tietysti kuvattavaksi, kun metsässä kerta oltiin.


Tehtiin luontoon pieni taideteos.


Sitten syötiin. Kuvottavalta näyttävä banaanilaiva osoittautui hyvin herkulliseksi sörsseliksi.



Enpäs ole ennen päässyt kuvaamaan nuotiota, nyt pääsin. Tuli ja savu on niin kaunista!


Kävin eilen kivi- ja koruliikkeessä katsomassa, että löytyiskö sieltä edullista tiikerinsilmä-kivestä tehtyä kaulakorua. Ja löytyihän sieltä! Tiikerinsilmä on ollut mulle ala-asteelta asti pieni onnenesine, kun luin jostain sen olevan kaksosen horoskooppikivi. Pidin peruskoulussa aina tiikerinsilmäkaulakorua mukana, mutta siitä lähti liimat jossain vaiheessa ja kivi katosi.


Kotiin päästyäni aloin tekemään lemmikeideni valokuva-albumeita. Melille, Muusalle ja Tianalle ehdin tekemään, mutta Damonille ostin liian pienen kirjan ja se jäi aloittamatta. Pitää vissiin mennä hakemaan samanlaiset pinkit kuin tytöillä ja kokeilla saisko pinkkejä kohtia päällystettyä jotenkin piiloon.

0

Oodi hämähäkeille

Ôkami – Battle of the Spider Queen
Päivä on hyvä aloittaa oppimalla uusia hämppislajeja. Ai ei vai? Skipatkaa sitten!



Kukkahämähäkki (Misumena vatia). Luulin noiden olevan eri lajia, mutta tuo pikkukirppu taitaakin olla ukko ja iso akka. Varma en ole, kun en nähnyt pikkuisen selkäkuviota.

Tämän lajin pystyi päättelemään pelkästään kattomalla tuota, oli sen verran kova pomppimaan heinästä toiselle. On siis hyppyhämähäkki (Evarcha arcuata).


Juoksuhämähäkki (Acantholycosa lignaria), hemmetin hieno kuvio.


Tämän lajin löytämisessä kesti hetki, mutta löytyipäs se silti. Tämä on pallohämähäkki (Steatoda bipunctata).

Hittolainen, kun olisi rahaa. Kunnon makroputki olisi näiden veijareiden kuvaamiseen ihan täydellinen.

0

Marjapensaiden siimeksessä

Viinimarjapensaissa käy kuhina. Mitä ihmeellisiä ötököitä sinä löydät lehdiltä?


Kultakuoriainen, Cetonia aurata.


Meinasin sanoa, että paarmakin on tullut ottamaan aurinkoa. Googlettelu kuitenkin kertoi, ettei tuo paarma edes ole vaan tavallinen kärpänen. Suuri se silti on eikä voi kauniiksikaan kehua.


Kukkakärpänen?


Kaikki varmaan kimalaisen tunnistaa, vaikka itellä onkin paha tapa sanoa näitä pörrökasoja mehiläisiksi.

0
Older posts