Aku Ankan tuuri on tiedettävästi hyvin paska. Niin on mullakin.

Se ois taas varattu Tianalle eläinlääkäriaika. Saatiin vasta ensi torstaille, mutta ei tässä mitään hengenvaaraa ole. Tiana alkoi viime torstaina ontumaan toista etujalkaansa ja vaikka liikunta on ollut minimissä, niin ei ole ongelma lähtenyt. Olen venytellyt ja vanutellut kyseistä jalkaa, mutta ei se sitä arista mistään kohtaan – kävellessä kuitenkin ontuu niin, että tekee pahaa katsoa.

Meidän piti mennä eilen Lahden käyttökoirien yleiskoulutuksiin, mutta eihän tota voinut sinne viedä linkuttamaan. Harmittaa vietävästi, kun olen odottanut innoissani koulutusten alkamista. Iski taas tosi huonoon aikaan tämäkin haaveri. Jos tuossa jalassa on joku nyrjähdys käynyt, niin siinä saattaa kestää viikkoja parantua.

Tinttaran yleisvointi on kuitenkin onneksi hyvä, haluaisi vaan juosta ja riehua. Sitä ei tietenkään voi nyt antaa tehdä, joten täytyy yrittää saada loputonta energiaa purettua aivotyöllä. Upeat ilmatkin menee nyt hukkaan, kun ei pysty ottaa edes kuvia. Vasemmalla oleva kuva on viime viikolta.

0