Month: maaliskuu 2013

Tiana pääsi gynelle

No niin. Eläinlääkärissä käyty ja tässähän onkin taas seuraaviksi viikoiksi hommaa.

Toisessa korvassa olikin yllättäen hiiva ja tulehdus, siihen saatiin kolmen viikon korvatipat. Tiana tykkää, kun saa tiputella korvaan kaksi kertaa päivässä ja sitten vielä kerran päivässä putsata se. Nätisti se osaa olla ettei siinä mitään, mutta kyllähän siitä silti näkee, että Tianan mielestä homma on ihan perseestä.

Alapäätään se on myös lurputtanut todella kauan ja nyt se on mennyt niin raivokkaasti, että lekuri tutki senkin ja otti papa-kokeen. Mitään ei näytteistä löytynyt, mutta saatiin siihen kutinaa lievittävä kortisonisumute. Toi korvan hiiva ja alapään raivokas nuoleminen on allergian merkkejä, joten mun täytyy nyt miettiä kunnolla ton ruokinta. Oon tota jo kerran käyttänyt joulukuussa sen alapään nuolemisen vuoksi ja silloin jutskailtiin lekurin kanssa, että pitää alkaa pitää tarkka ruokavalio. Saisi vaan noi kaikki muut uskomaan ettei koiralle anneta mitään ylimääräistä nakeista pullanpalasiin… Hemmetti vie.

Nythän toi on syönyt vieläkin sitä Golden Eaglen isojen rotujen penturuokaa lihan kanssa, mutta Zooplussasta tuli Taste of the Wildin säkki ja kokeilen mitä se siihen sanoo. Viljamössöjähän en ole tuolle koskaan antanut, namitkin ovat olleet aina mahdollisimman lihapitoisia (esim. keitetyt broiskun sydämet on Tianan superherkku). Ei siis enää naudan luita eikä nakkeja, nyt pyrin vaan antamaan kuivamuonan lisäksi harvinaisempia lihoja kuten poroa ja hirven luita. Ne ei ainakaan uskoisi allergisoivan.

Ontuvasta jalasta ei onneksi löytynyt kuvauttamisen tarvetta. Luut ja nivelet on kunnossa, mutta luultavasti jänne tärähtänyt. Siihen hoidoksi lepo ja päivittäinen kipulääke. Ainakin viikko pitää olla pelkällä hihnalenkillä, että ontuminen loppuu kokonaan. Tosi mahtavaa, kun tuo on tottunut loputtomaan riehumiseen ulkona ja enää ei saakaan juosta ja temmeltää. Pitää keksiä edelleen aivotyötä, joka on melkein mahdotonta, kun tuolle parhain palkka treenauksessa on leikkiminen.

Rahaa ei sentään onneksi paljoa mennyt ja vakuutus auttoi taas. Mun kohdalla vakuutuksesta on kyllä suuri hyöty, kun mulle tulee nää kaikista huono-onnisimmat elukat aina. Tiana oli myös yllättävän hienosti odotushuoneessa. Nyt kun ollaan maleksittu taas pari viikkoa äitillä korvessa, niin olin ihan varma sen tulevan hulluksi koirista ja vilinästä ja uudesta paikasta. Mutta ei mitään, oli tosi nätisti vaikka koiria tuli ja meni! Olin tosi tyytyväinen mun tytön puolesta.

0

Aku Ankan tuuri iski jälleen

Aku Ankan tuuri on tiedettävästi hyvin paska. Niin on mullakin.

Se ois taas varattu Tianalle eläinlääkäriaika. Saatiin vasta ensi torstaille, mutta ei tässä mitään hengenvaaraa ole. Tiana alkoi viime torstaina ontumaan toista etujalkaansa ja vaikka liikunta on ollut minimissä, niin ei ole ongelma lähtenyt. Olen venytellyt ja vanutellut kyseistä jalkaa, mutta ei se sitä arista mistään kohtaan – kävellessä kuitenkin ontuu niin, että tekee pahaa katsoa.

Meidän piti mennä eilen Lahden käyttökoirien yleiskoulutuksiin, mutta eihän tota voinut sinne viedä linkuttamaan. Harmittaa vietävästi, kun olen odottanut innoissani koulutusten alkamista. Iski taas tosi huonoon aikaan tämäkin haaveri. Jos tuossa jalassa on joku nyrjähdys käynyt, niin siinä saattaa kestää viikkoja parantua.

Tinttaran yleisvointi on kuitenkin onneksi hyvä, haluaisi vaan juosta ja riehua. Sitä ei tietenkään voi nyt antaa tehdä, joten täytyy yrittää saada loputonta energiaa purettua aivotyöllä. Upeat ilmatkin menee nyt hukkaan, kun ei pysty ottaa edes kuvia. Vasemmalla oleva kuva on viime viikolta.

0

Näin leikkivät saksanpaimenkoirat

Saksanpaimenkoira on siitä hauska rotu, että niiden leikkiessä ulkopuolinen kattoo että nuo koirat tappavat toisiaan. Alla teille todisteita Tianan ja Ricin rajusta rakkaudesta – ja kyllä, ne vain leikkivät.





0

Elämää Tianan kanssa

Nappasin eräältä foorumilta blogipostaukseen aiheet ”mitä olisit ilman koiraa?” ja ”koiran omistaminen käytännössä”. Noista saa aika paljon miettimisen aihetta, joten päätin ottaa noi käyttöön ja miettiä noita tässä postauksessa.

Mitä mä olisin ilman koiraa? Istuisin kaikki illat ja viikonloput kissojeni kanssa katselemassa leffaa tai jotain sarjaa, lukisin kirjaa, pelaisin pleikkaa, lihoisin. Mitä nyt tekisinkään, mutta olisin kuitenkin neljän seinän sisällä ja toinen puoli takaraivosta miettimässä, että ”onpas mulla tylsä elämä”. Mä olen asunut kohta kolme vuotta omillani ja täysi-ikäisyyden ihmeellisyydestä olen saanut nauttia pari vuotta. No, enpä mä siitä ole kovinkaan nauttinut – en ole koskaan ollut mikään bilehile vaikka hyvässä seurassa baarissa on joskus ihan mukava tanssia. Mun kohdallani muutaman kerran vuodessa, nimittäin mun kaikki ystävätkin ovat koirapiireistä. Kaikki harrastavat koiriensa kanssa jotain kisakentillä asti, joten mun tapauksessa seura on vienyt vain enemmän koiraharrastuksiin eikä niinkään baareihin ja yöelämän hauskuuksiin.

Tiana on antanut mulle ihan hirveän paljon. Se on antanut mulle rutiinit, joiden ansiosta herään vapaapäivinäkin ihmisten aikaan aamulla enkä iltapäivän puolella. Se pakottaa mut ulkoilemaan ja tekemään ylipäätään jotain. Pari vuotta sitten olisin valittanut jalkojen lihassäryistä kaksi päivää, jos joku olisi raahannut mut yli viiden kilometrin lenkille. Nyt seitsemän kilsan lenkki iltaisin tai parin tunnin metsässä hamuilu viikonloppuisin on arkipäivää. Kunto on kohonnut ja henkikin kulkee paljon paremmin kissa-allergiasta huolimatta. Ei mun todettua rasitusastmaakaan enää pakkasilla huomaa, vaikka pari vuotta sitten olin heti puuskuttamassa isommilla pakkasilla. Minähän menen koirani kanssa 20 asteen pakkasilla sinne seittemän kilometrin lenkille, ei meistä kummastakaan sitä pakkasta huomaa. Jos joku olisi sanonut mulle pari vuotta sitten, että lähtisin lenkille pakkasella tai vesisateessa, niin olisin nauranut sille päin naamaa.

Terveemmistä elämäntavoista huolimatta valehtelisin, jos väittäisin, ettei koira olisi mitään ottanut. Tottakai koiran omistaminen vie rahaa. Tuo syö kuukaudessa yli 60 euron edestä ruokaa, koska mähän en koiralleni mitään markettischaissea syötä. Ryhmätreenit vie myös omat osansa, vaikka niitä ei meillä vielä olekaan ollut. Tänä keväänä asia on kuitenkin korjautumassa, mahdollisesti jo tässä kuussa. Siitä myöhemmin lisää, jos ja kun ryhmäpaikka varmistuu. Koiran vakuutukset on vuodessa toista sataa euroa ja pienituloiselle ihmiselle vakuutukset ovat hemmetin hyvä asia ellei osaa laittaa säästöön pahan päivän varalle.

No, nuo eivät vielä ole mitään. Tiana on myös kova tuhoamaan asioita. Se on tähän asti syönyt mun 50 ja 80 euron kengät, repinyt sohvasta nojatyynyt palasiksi, sängyn yksi kulma on täysin syöty, patjassa on valtavan kokoinen aukko. Jokaisessa pussilakanassa taitaa olla hampaiden jälkiä ja tietysti Tianan oma petikin on revitty palasiksi jo aikaa sitten. Sängyn peitosta vilkkuu sisälmykset. Läppärin virtapiuha on pureskeltu poikki, myös toinen tietokoneen kaiuttimista. Kaksi pleikan ohjainta on päätynyt koiran suuhun ja samoin pleikan virtapiuha. Kaksi mattoa on maistettu käyttökelvottomaksi. En usko, että muistin edes lisätä kaikkea.

Saati sitten ne asiat, missä ollaan menty pieleen koulutuksessa. Remmirähjäyksestä ollaan – luojan kiitos – pääsemässä kovaa vauhtia eroon, mutta välillä tulee sellaisia hetkiä, kun tekisi mieli kaivautua syvälle maan alle häpeästä koiran huonon käytöksen vuoksi. Niistä ei tietenkään voi syyttää kuin itseään – ei se koira ilkeyttään väärin tee. Oman häpeän tunne on kuitenkin sietämätön sellaisissa tilanteissa, kun koiralta lähtee korvat ja itse tekisi mieli lähteä karkuun ja huutaa matkalta ”ei tuo mun koira ole!”. No, annan nuo tilanteet itselleni anteeksi – tiedän jatkossa mitä työstää ja tiedän seuraavan koiran kanssa (kyllä, suunnitelmissa on kaikesta huolimatta ottaa vielä toinen palveluskoira muutaman vuoden aikana) mitä tehdä toisin.

Ei tämä kuitenkaan valitusta ole, osasin varautua tähän jo ennen koiran tulemista. Odotan kärsivällisesti sitä aikaa, kun tuo kyllästyy tuhoamiseen. Toivottavasti pian. Koulutuksessa odotin meneväni paljon enemmän pieleen, onhan Tiana kuitenkin mun ensimmäinen itse koulutettava koira ja vielä palveluskoira. Ruokaan ja harrastuksiin rahan laittaminen on taas oma valintani, tietysti laitan niihin rahaa. Miksi olisin edes ottanut koiran, jos mulla ei olisi varaa pitää hyvää huolta siitä? Pedigreellä syöttäminen tai koiran passivoituminen sohvan nurkassa ei ole huolta pitämistä.

Eläinrakkaaton ihminen voi lukea tätä tekstiä ja ajatella, että ihmisen täytyy olla hullu, että ottaa koiran. Välillä mietin sitä itsekin, että jossain määrin pimeähän tässä täytyy olla, kun käyttää niin paljon aikaa ja vaivaa eläinten hyvinvointiin. Kuitenkin tämä kaikki palkitaan. Ei mun rakkaus tota koiraa vähene yhtään, vaikka huomenna kotiin tullessa olisi seinässä reikä. Treenaamisessa onnistumisen tunne on uskomattoman upea. Kotiin tullessa maailman iloisin koira on maailman parhain asia. En kadu päivääkään, kun otin Tianan. Se vaatii multa aikaa, rahaa ja hermoja, mutta koira mulla tulee olemaan aina.

Eli, koiraa harkitsevat – ottakaa se. Se opettaa teitä hölläämään hermoja, se on teidän oma nelijalkainen personal trainer, se rakastaa teitä joka hetken sen elämässä. Mutta jos te ette halua käyttää aikaa tai rahaa sen hyvinvointiin, niin miettikää uudestaan. Vakavasti.


Toisaalta, kuka voi vastustaa tällaista?

0

It was one of those March days when the sun shines hot and the wind blows cold

It was one of those March days when the sun shines hot and the wind blows cold: when it is summer in the light, and winter in the shade.
– Charles Dickens

Onpas taas päivittely jäänyt. Oon ollut tässä jo kuukauden päivät melkein koko ajan flunssassa, joten ei ole ollut voimia mihinkään ylimääräiseen. Nyt viimein on vointi alkanut kohoamaan ja jaksoin ajatella tännekin kirjoitella. Asia-aiheihin mulla olisi ideoita, mutta en vielä viitti lähteä puimaan asioita ennen kuin aivot toimii kunnolla. 😀 Joten jaan tälläkin kertaa vain kuvia, mutta yritän saada kirjoiteltua sitä asiaakin lähiaikoina.



0

© 2017 Iltateellä

Theme by Anders NorenUp ↑