Year: 2013 (page 1 of 10)

Tsirp tsirp


0

Marraskuun viimeinen päivä

Huomenna alkaa jo joulukuu, huhheijaa. Taas se aika vuodesta, kun manaan etten alkanut ostelemaan joululahjoja jo kesällä. Pimeyden takia kuvausinnostus on ollut ihan nollissa, mutta kaverikuva koirista oli pakko ottaa viime viikonloppuna. Anni nimittäin kävi kylässä sileäkarvaisen collien Milkan kanssa. Ajattelin etteivät nuo nartut tulisi ollenkaan toimeen, mutta kaikki meni tosi hyvin ilman turhia ärinöitä.

Sisko käski ottaa tänään kameran mukaan sukkien kuvausta varten ja siinä samalla napsin äitin kissoista kuvia. En muista olenko koskaan esitellyt noita poikia sen kummemmin, mutta nyt sitten.


Monni on vanhin, täytti viime toukokuussa kuusi vuotta.


Mörkö täytti syyskuussa myös kuusi, se otettiin nopeasti Monnin kaveriksi.



Poju on neljä vuotias ja se tuli aikoinaan toiselta siskoltani.




Vanhimmat lukijat muistavat varmaan Kiten, joka tuli minulle ystävän kautta pari vuotta sitten. Kite ei kuitenkaan tullut koskaan Melin kanssa toimeen, jonka vuoksi äitini otti sen. Se oli hyvä päätös, Kite on selvästi kotonaan äitini luona ja nauttii elämästään. Siitä on kuoriutunut rapsutuksia rakastava poika, vaikka aluksi sitä ei lääppiminen kiinnostanut yhtään.

0

KISSOJA!

Siitä on muuten aikaa, kun viimeksi on ollut puhe kissoista. Tuollahan noi kolme pällistelevät sivupalkissa, mutta jostain syystä Tiana on päässyt silti ylihuomiolle. Eilen kuitenkin kaivoin pitkästä aikaa lisäsalaman kaapista ja vaihdoin vanhan kunnon viiskytmillisen kameran nokkaan, joten nyt sitten kissoja!

Muusa on yhtä läski kuin ennenkin. Vuoden barffitappelu ei auttanut mitään, en tiiä saanko tuota kattia sopusuhtaiseksi koskaan. Nyt mennään 50/50 suhteella märkäruokaa ja lihaa.



Meli on vihdoin ja viimein alkanut tykkäämään Tianasta ja sietää se Damoniakin jo vähän paremmin, vaikka kiusaamista on vieläkin päivittäin. Sain kissatarhan takapihalle, joten se on pikkuisen vähentänyt kähinöitä.


Damon on ottanut Tianan entisistä ongelmista mallia ja alkanut kutisemaan. Ihon nykiminen ja kapsutus on ollut sellaista showta, että löin kirppulääkkeet niskaan vähä aika sitten. Ei auttanut mitään, joten kirppuja ei ainakaan ole. Tosin olishan ne ollut jo kaikissa muissakin… Nyt on lohiöljykuuri menossa, saas nähä jos se auttaa samallalailla kuin auttoi Tianalla viime syksynä. Jos ei sekään mitään eroa tee, niin pitää lähteä elukkatohtorille.


0

Happy halloween!

Mun piti tänäkin vuonna ottaa omista elukoista Halloween-teemaiset kuvat, mutta kamppeiden ostaminen jäi taas kerran. Nyyh.

0

Beecee…


Nyt vaan jäädään odottelemaan Kennelliiton lausuntoa. Eläinlääkäri arvioi lonkat B/C:ksi ja kyynärät puhtaiksi. En tiiä miten oon onnistunut noin heilauttamaan toisen kyynärkuvan (otin kännykällä…), mutta kai siitä jotain saa selvää. Polvien kopeloinnin otin epävirallisena, mutta niissä ei ollut mitään vikaa.

Vähän on epämääräiset fiilikset noista lonkista. Toisaalta oon helpottunut, koska pelkäsin ceetä pahempaa. Mutta ainahan sitä toivoo parasta. Nivelrikkoa ei kuitenkaan ole ja käyttäähän jotkut c-lonkkaisia jopa jalostukseen, joten eiköhän tässä voi kuitenkin iloisena olla. Tai no, katotaan nyt mitä mieltä Kennelliiton tohtori on. Mistäs mä tiedän mitä sieltä tulee.


Tintturan menoa ei ainakaan mikään estä.

0

They call the rising sun

Lauren O’Connell – House of the rising sun

Oon ihan rakastunut tähän coveriin, joka on myös American Horror Storyn tulevan kauden tunnusbiisi. Kohta AHS taas jatkuu, jee!

Mut joo, kamera kädessä tänäänkin. Lisää kuvia Tianasta täällä. Innostuin taas sen verran etten viitsi kaikkia tähän heittää. Ricistäkin otin pari kuvaa lisää, mutta ne eivät ihan esittelykelpoisesti onnistuneet. Ricin kansiosta löytää kuitenkin nekin.

0

Uusi kuvagalleria!

Vihdoin ja viimein mä törsäsin ja ostin itelleni kuvat.fistä tilaa. Kuvat lemmikeistä löytää nykyään siis osoitteesta lilithy.kuvat.fi! Lisään tuonne vielä parhaimmat luontokuvat, mutta lemmikeiden osalta se olis valmis. Hirvee homma oli kyllä heittää satoja kuvia uuteen mestaan.

Tämän kunniaksi piti tietysti ottaa kamera mukaan lenkille.






Lenkillä nähtiin kissakin, Tiana ei onneksi huomannut sitä. Tarpeeksi hyvin katti oli piiloutunut!

0

No jos nyt!

Tänään mä sain vähän onnistuneempia kuvia! Musta muija on jopa kaunis tossa pääkuvassa, joka on aika yllättävää. Ihastelen ton koiran kauneutta itekseni vaikka kuinka paljon, mutta kuvissa se näyttää vajavaiselta bulldogilta.

Meinasin muuten tuhlata vihdoin ja viimein kuvat.fi -galleriaan. Viimeinen pisara Picasassa oli se, kun galleriat muuttuivat Google plussaksi ja tuli hirveän epäkäytännöllisiksi.



0

Ei muuten kutise

Se on aina niin järkevää lähteä innolla valokuvaamaan syyskuussa auringon laskiessa. Etenkin silloin, kun tajuaa auringon ehtivän laskea kokonaan ennen kuin pääsee edes kuvauspaikalle. No, facepalmatessa itselleni laitoin kameran silti laulamaan. Näiden laadussa ei ole ylpeyden aihetta, mutta onhan niissä sentään koira. Sitähän mä lähdin kuvaamaan.

Tianalla on muuten loppunut kutinat kokonaan sen jälkeen, kun vaihdoin ruuan Brit Carelle. En voi sanoa sen sisällön olevan mitään priimaa etenkään lihaprosentin kannalta, mutta tärkeintä on tietysti se kutinan loppuminen. Ja lihaahan voi aina lisätä ruokaan.

Varasin sille myös ajan virallisiin lonkka- ja kyynärkuviin eilen. Otin kuvaukset vasta lokakuun loppupuolelle syyslomaviikolle, mutta onpahan sekin nyt tulossa. Jännityksellä toivon ettei sieltä paljastuisi mitään risaa! Menoa ei tuolta ainakaan puutu eikä ole koskaan varonut hyppyjä, mutta eihän sitä varmaksi tiedä ennen kuin saa tulokset. Sisarusten huonojen lonkkatulosten takia toivon parasta ja pelkään pahinta.

0

Kurjetkin karkaa

Talvi tulloo, kun kurjetkin jo lähtee.


0
Older posts