Murkkuikä, onko sitä?

Murrosikä on yleinen sana koiramaailmassa. ”Mun koira on ihan hirvee, mutta se onkin nyt murkkuiässä”, ”tää on tullu ihan hirveeksi, murkkuikä hemmetti” ja niin edelleen. Mutta onko murkkuikää olemassa? Alkaako koira koettelemaan omistajan hermoja vaan sen vuoksi, että se ”on nyt siinä iässä”? Joillekin koirille ei tule murkkuikää ollenkaan. Mutta onko se vaan hyvää tuuria vai hyvän koulutuksen aikaansaannosta?

Munkin kaverit on kuullut mun valittavan monta kertaa, että Tiana on nyt murkkuiässä. Eräs ongelmakoirakouluttaja kuitenkin on sanonut, että murkkuikää ei ole olemassa, on vain osaamattomia koirankouluttajia. Mä en väitä, että olisin osannut kouluttaa tuota alusta asti oikein. Jos väittäisin, valehtelisin. Meillä on ongelmia vielä monessa asiassa enkä kiistä sitä ja nyt vielä entiset ongelmat ovat palanneet. Olen syyttänyt siitä julkisesti murkkuikää, vaikka mielessäni epäilen, että se on mun omaa epäonnistumista eikä teinikoiran vittuilua.

Tiana oli kova remmirähjä, josta olen täälläkin maininnut. Sain sen jo yhteen otteeseen pois, mutta nyt se on palannut entistä pahempana eikä entiset keinot meinaa enää auttaa. Se ei huuda aggressiivisuutta, se huutaa epävarmuuttaan. Jos se pääsee haistelemaan vastaantulevaa koiraa, niin häntä alkaa heilumaan ja se nöyristelee toisen koiran edessä. Tuossa on vain tietysti se ongelma, että lenkillä ei kuulu tutustua muihin koiriin, joten vastaantuleviin koiriin tutustuminen ei todellakaan ole vaihtoehto. Etenkin, kun täällä pikkukylässä suurin osa on vielä pahempia remmirähjääjiä kuin tuo.

Remmirähjäys on siis vieläkin meidän suurin ongelma, vaikka luulin päässeeni siitä jo eroon. Syytän tästä murkkuikää, mutta jospa kyse onkin siitä, että lopetin edellisen koulutuksen liian aikaisin? Nyt pitää vaan keksiä varma keino, jolla tuo loppuu lopullisesti.

Toinen tullut ongelma on se, että mun takapihan rajat ei enää ole tuolle selvät. Mä asun kaksikerroksisessa talossa, joka tuo mieleen enemmän kaksikerroksisen rivarin. Mulla on iso takapiha, jota ei kuitenkaan ole rajattu kuin välissä olevilla aidoilla. Tiana on tähän asti ymmärtänyt missä rajat menee ja jostain syystä se ei vasemman puolen naapurin pihalle mene, mutta oikean puolimmaisen raja on hämärä. Se saa naapurin puolelta aina äkkilähdön mun toimesta, mutta jostain syystä se ei meinaa vaan ymmärtää aina että sinne ei mennä. Se saa palkan joka kerta, kun se tottelee, mutta silti se saattaa tehdä äkkispurtin ja mennä repimään naapurin puolella olevia puskia. Eh?

Sillä on myös aina ollut vahva luoksetulo ja se saa palkan aina, kun tulee luokse, mutta nyt se välillä meinaa olla kuuro TÄNNE-käskyllekin. Tämän vuoksi se saakin olla nyt takapihalla liinassa siihen asti, kun rajat ovat taas selvät.

Olen kuitenkin huomannut, että tuon käytös on pahentunut sen jälkeen, kun aloitin työharjoittelun. Tuo tarkoittaa sitä, että aikaa jää vähemmän koiran kanssa touhuamiseen. Etenkin mun kohdalla, kun mulla menee aina vähän aikaa tottua arkeen ja ajankäytön hallintaan. Aikaiset aamut ja aikainen nukkumaanmeno väsyttää mua, joten olen pahemmassa tapauksessa aamusta iltaan väsynyt eli myös hermostunut. Ja koska olen hermostunut, niin mulla on vielä huonommat hermot kuin normaalisti ja huonot hermot ei tee koskaan hyvää koirankoulutukselle.

Töiden tuomat lyhyemmät lenkit ja aivotyön vähentäminen tietysti tarkoittaa sitä, että Tiana pursuaa energiaa entistä enemmän ja se heijastuu arkeen huonoilla tavoilla. Se on alkanut jopa kiskomaan lenkeillä, mitä se ei ole ikinä tehnyt. Uskon, että myös nuo niin sanotun murrosiän tuomat ongelmat vähenisivät suuresti sillä, että jaksaisin töiden jälkeen panostaa myös tuon energianpurkamiseen. Kyllähän se järkikin sanoo ettei siitä mitään tule, jos pitkiin vapaana oleviin lenkkeihin tottunut koira yritetään kertaheitolla saada riittämään kahteen muutaman kilometrin hihnalenkkiin vieläpä ilman aivotyötä päivisin.

Tämän tekstin pointti? Ei tuolla mitään murkkuikää ole, omistaja on vaan laiska.

0

5 Comments

  1. ”Se ei huuda aggressiivisuutta, se huutaa epävarmuuttaan. Jos se pääsee haistelemaan vastaantulevaa koiraa, niin häntä alkaa heilumaan ja se nöyristelee toisen koiran edessä.”

    Meillä ihan sama homma (kuten oot varmaan blogista lukenutkin). Costo tosin ei huuda, se vaan pöhisee ja ihmiset käy kohteeksi myös, mutta niin.

    Mä kyllä rohkenen Coston kohdalla edelleen syyttää murkkuikää tai sitten olen oikeasti sokea. Nuorempana kun ei minkäänlaisia ongelmia ollut, käytiin ohitustreeneissäkin tätä hienoutta todistamassa. Sitten tuossa 8kk tienoilla naps vain ja yhtäkkiä kaikki onkin ihan kamalaa. Se, että ongelma on pahentunut ja on olemassa vieläkin on sitten varmaan sen syytä, etten minä ole osannut tehdä asioille oikealla tavalla mitään. Ehkä se tästä?

    ”Toinen tullut ongelma on se, että mun takapihan rajat ei enää ole tuolle selvät.”

    Meillä on alkanut olemaan vähän samaa. Päätyrivari, jonka takapiha on aidattu puskalla, mutta toisesta päästä pääsee paristakin kohtaa luonnollisesti läpi. Sieltä puskan juuresta on löytynyt pari kertaa tipahtaneita oksia, joten ilmeisesti niiden takia tuo tunkee sinne hiljaksiin koko ajan enemmän. Myös naapurin puolella on alkanut joku haisemaan, kun aidan läpi tungetaan päätä sinnekin.

    ”Se saa palkan joka kerta, kun se tottelee, mutta silti se saattaa tehdä äkkispurtin ja mennä repimään naapurin puolella olevia puskia.”

    Voi olla väärin sanoa, että ”se kusettaa sua”, mutta näin mä asian ilmaisen. Äkkiseltään ajateltuna on ihan jees palkata koira, kun se tottelee, mutta periaatteessahan sen pitää tehdä ensin väärin ja saada kielto/käsky ennen kuin se voi saada palkan. Costolla on paha tapa syömällä syödä keppejä (mitä en halua). Olen kieltänyt ja lopettamisesta palkannut. En kuitenkaan ole halunnut pistää kaikkea keppeihin liittyvää pannaan (olisi liian työlästä ja pitäähän koiran saada kepeillä leikkiä), joten purukepit ovat aina saaneet jäädä koiralle. Välistä tuo tekeekin sitten ihan sitä, että mua katsellen mutustaa ja sitten lopettaa ja odottaa sitä lihapullanpalasta… En ratkaissut teidän ongelmaa, mutta ehkä selvensi hieman koiran ajatusmaailmaa? 😀

    ”Ja koska olen hermostunut, niin mulla on vielä huonommat hermot kuin normaalisti ja huonot hermot ei tee koskaan hyvää koirankoulutukselle.”

    Oh boy, jaan tunteesi.

    Mutta hei, hyvä kirjoitus, kieltämättä! 🙂

  2. Kyllä minä luulen, että koiralla on murrosikä. Se on se ikävaihe sukukypsyyden aikana, kun hormotoiminta lisääntyy jne… Ja kyllähän nuo hormonit vaikuttavat oleellisesti koiran käytökseen. Yksilökysymys miten paljon ne vaikuttavat. Ei kuitenkaan pidä syyttää ongelmakäytöstä koiran murrosiällä. Ei tietenkään. Pitäen kuitenkin tuon vaikean iän mielessä, voi paremmin ymmärtää minkä takia esimerkiksi hajut alkavat kiinnostaa enemmän tai minkä takia koira muuttuu hetkellisesti epävarmemmaksi.

  3. Ihanaa rehellisyyttä. Uskon, että se on askel ”parannukseen” monessakin asiassa, kun pystyy itselleen olemaan rehellinen: ehkä se vika onkin just mussa, eikä murkkuiässä (joskin itse uskon murkkuikään).

    Liitympäs lukijaksi.

  4. Essi; toi teidän ohitusongelma on aika mielenkiintoinen, kun oon pähkäillyt tätä murkkuikää parin kaverin kanssa ja toinen ilmaisi munkin ajatukset hienosti; ”On ihan yleistä että koira alkaa nuorella iällä ns ”koettelemaan rajoja”, jos siihen asiaan ei ole aikaisemmin opetettu kunnolla tiettyä käytösmallia. Esimerkiksi jos koira ei ole pentuna reagoinut mitenkään ohi kulkeviin koiriin eikä omistajan näin ollen ole tarvinnut siihen mitenkään puuttua, niin voiko se sillon tietää miten sen kuuluisi käyttäytyä samoissa tilanteissa sen jälkeen kun sitä alkaakin kiinnostamaan ne koirat?”

    Tuo on just se johtopäätös mihin oon itsekin tullut. Uskon koiran murrosikään, koska se on ihan biologinen juttu, mutta ei siitä voi ongelmia syyttää. Koira vain kiinnostuu enemmän asioista ja tulee ehkä epävarmemmaksi joissain tilanteissa kuin ennen. Mutta tuo teidän ohitusongelma on kyllä tosi mielenkiintoinen, jos oot sitä alusta asti ennaltaehkäissyt ja treenannut ja silti se Costoa vieläkin häiritsee. 😀 Ootko varma ettet ole palkannut sitä vahingossa väärässä kohtaa? Eräs kouluttaja sanoi mulle, että ei saisi koskaan palkata koiraa turhaan – eli tässä meidän tapauksessa palkka pitäisi tulla vasta silloin, kun ollaan menty hiljaa ohi. Ja tärkeintä on olla mahdollisimman rennosti ja olla kuin ei mitään tapahtuisi. Jos alkaa vauhti nopeentua tai hihna kiristyä ja alkaa itteäkin jännittää, että mitä tästäkin nyt tulee, niin koira huomaa sen ja hermostuu itekin. Pitäisi olla aina yhtä viilipyttynä vaikka tulisi karhu vastaan.

    Jenny; jep, juuri näin!

    Laura; kiitos paljon! 🙂

  5. Ei tuo koskaan oo automaattisesti osannu ohitella, kyllä mä oon sen ihan erikseen joutunu opettaa, että muitten luo ei mennä, joko nuuskutellaan siellä reunassa tai sitte kuljetaan mun vierellä. Meteliä se ei oo koskaan pitäny, et jos tuolta kantilta aattelee, niin ei, en ole opettanut sitä olemaan ohitettaessa hiljaa.

    Pyrin ennakoimaan tilanteet. Kun nään että potentiaalinen möhinänkohde lähestyy, pyydän Coston vierelle ja lihapullaa suuhun. Välillä otan lihapullat pois ja palkkaan taas kontaktista. Kiellän pälyilystä ja pöhinästä. Jos pöhinää ehtii tulla, kiellän, kunnes saan taas kontaktin ja hiljaisuuden ja siitä palkattua. Ja tosi monesti tulee epäonnistumisia, kun en ole tarpeeksi nopea tai hoksannut, että vastaan kävelevä ihminen onkin ihan kauhea tapaus… :b

Vastaa

Your email address will not be published.

*

© 2018 Iltateellä

Theme by Anders NorenUp ↑