Jos nyt saisi kirjoiteltua vähän kuulumisia Tianan saralta. Kaikki postaukset ovat pyörineet lähinnä kuvien ympärillä – laiskaa, tiedän! Niitäkin on kyllä tulossa hirveä määrä, mutta kokeillaan jospa tämä postaus pyörisi edes tekstin ympärillä.

Ensimmäiseksi täytyy sanoa etten ole katunut tuon koiran ottamista kertaakaan. Mulla oli pelkoni ja pahimmat odotukseni, kun päätin ottaa ensimmäiseksi ihan omaksi koulutettavaksi koiraksi saksanpaimenkoiran ja vielä käyttölinjaisen. Tiana on kuitenkin ollut parhainta mitä mulle on koskaan tapahtunut.

Olin ennen niitä nuoria, jotka istuivat päivät pitkät tietokoneella (no okei, aika paljon istun vieläkin) ja marisivat tylsyyttään ja läskiyttään. Tianan myötä mun ulkoilu on noussut huimaan kiitoon ja ennen kävellessäni kahdeksan kilometria, mun jalat olivat kuolleena monta päivää. Nyt tuo 8km on meidän tavallinen kilometrimäärä päivässä. Jos aamulla kierrän meidän tavallisen 6,5 kilometrin lenkin, niin sitten ei yleensä illalla enää lähetä, mutta joskus saatan vetää muutaman kilometrin aamulla ja uudestaan illalla, jolloin alkaa kilometrit nousemaan lisää. Joku saattaa miettiä onko tuo liikaa näin nuorelle koiralle, tähän vastaan etten ainakaan usko – yleensä Tiana pääsee olemaan vapaana suurimman osan lenkeistä eli määrää itse tahdin eikä uupumusta näy.

Mutta onhan nuo mun pelkonikin pienessä määrin toteutuneet ja pahimmassa tapauksessa murkkuikä vielä edessä. Tiana on syönyt mun sohvan istuintyynyn, eteisen matosta on revitty palasia ja keittiön matto on roskissa. Sängyn päädystä pilkottaa sisälmykset ja Ikean pöydän reunassa on viiltojälkiä hampaista. Sängyn vaahtomuovipatjassa on puolen metrin kokoinen reikä, onneksi sitä ei tunne nukkuessa. Päällinen oli syöntihetkellä pesussa, joten se on sentään toistaiseksi ehjä.

Joka päivä tekee mieli repiä hiukset irti, kun meinaa hermo mennä. Yleensä sen takia, kun tuo käy varastamassa kissojen ruuat ja jahtaa kissaparkoja. Etenkin Damon on sen mielestä tosi hyvän makuinen, kissaparan pää on yleensä suden suussa. Vähän vaarallista leikkiä, eh?

Suurin ongelma meillä on ollut kuitenkin toisten koirien ohittaminen. En ymmärrä miksi tuo on yhtäkkiä alkanut räyhäämään vastaantuleville koirille, koska onhan tuo 7 viikkoisesta asti kävellyt Vantaalla ja Helsingissä ja koiria nähnyt lukemattomia. Sosiaalistaminenkin on mielestäni ollut pienempänä pentuna suurta, kun on päässyt leikkimään monien tuntemattomien koirien kanssa. Tällä hetkellä sosiaalistamista pitäisi jatkaa menemällä esimerkiksi mätsäreihin turisteilemaan.

Ohittaminen on ollut meillä se suurin murheenkryyni, jonka kanssa ollaan jojoiltu tosi paljon. Välillä menee tosi hyvin ja seuraavana päivänä ei sitten ollenkaan. Nyt parit ohitukset on mennyt tosi hyvin eikä tänään edes nostellut karvoja räyhäävälle vastaantulevalle koiralle.

Viimeisin kokeilu on ollut se, että imutan lihapullalla ohi ja saa pullan palkaksi, kun ollaan päästy hiljaan ohi. Tämä on ainakin toistaiseksi toiminut tosi hyvin, saas nähdä loppuuko kiinnostus lihapullaankin lopulta, mutta pidän sormet ja varpaat pystyssä, että tämä olisi viimein vastaus meidän ohitusongelmaan.

Ensimmäinen mitä taidettiin kokeilla oli samanlainen tyyli kuin nytkin, mutta vain lelulla. Tuo on yleensä ollut sellainen ettei ruoka kiinnosta ulkona yhtään, joten pallohullulle on kelvannut vain pallo. Sitten alkoi kuitenkin jopa pallon kiinnostus loppumaan vaikka vaihtelin niitä välillä ja toiset koirat kiinnostamaan enemmän.

Seuraavaksi aloin kokeilemaan sitä, että alan tunkemaan ruokaa suuhun heti, kun näen vastaantulevan koiran. Tämä tyssäsi siihen, että en yleensä ehtinyt reagoimaan tarpeeksi nopeasti ja Tiana alkoi pöhisemään ennen kuin ehdin kaivaa nameja taskusta. Eikä ruoka meinannut kiinnostaa enää silloin, kun päästiin vieraan koiran kohdalle.

Sitten oli pieni miettimisväli, missä vaan raahasin tuota tarvittaessa ohi. Sen nollatehon tietää nyt Erkkikin, joten piti keksiä jotain uutta nopeasti. Mua neuvottiin, että nuo edelliset keinot ovat olleet tehottomia, koska oon palkannut turhaan (leikittänyt/syöttänyt ennen kuin ollaan päästy ohi). Mietin sitten, että mitenköhän me päästään koskaan hiljaa ohi, kun tuo avaa aina suunsa. Sitten mä keksin tuon kompromissin, eli imuttamalla ohi. Tuohan ei siis saa kuin ehkä pieniä murusia lihapullasta ohitustilanteessa, joten en usko koirankaan voivan kutsua palkaksi pelkkää hamuamista. Imuttamalla ollaan päästy nyt kaikki ohi ilman mitään ongelmia.

Tajusin myös sen, että ruoka ei kiinnosta lenkeillä, koska syötin Tianan aina ennen kuin lähdettiin. Mutta nyt kun tyttöparka joutuukin nälissään lenkille, niin kyllä ruokakin maittaa! Nameina riittää nykyään jopa ihan pelkät nappulat, joskin ohitustilanteissa käytän lihapullia ihan sen takia, että niitä on helpompi hamuta ja totta kai ne kiinnostaa enemmän.

Eli toivottavasti ohitusongelmat jäivät tähän. Pitää vissiin lähteä jonnekin kunnon koulutuskurssille, jos tämäkin epäonnistuu. Vetämisen kanssa meillä ei sentään ole koskaan ollut ongelmia, tosin kyllä tuo vetääkin osaa kunhan on tarpeeksi kierroksilla. Tuo vetää kierroksille tosi herkästi ja esimerkiksi tänään oli vissiin hirveä kiire päästä kotiin, kun loppumatkan veti kuin höyryjuna mikä ei todellakaan ole tuon tapaista. Siinähän sitten pysähdyttiin joka toinen metri ja yritin takoa tuolle ettei vetämällä pääse eteenpäin. Tosin jos tarpeeksi kierroksilla on, niin tuo ei reagoi yhtään mihinkään.

Voi pentele, nyt mä kirjoitin liikaa. Mun piti käydä vetäsemässä tolle ton ensimmäinen kunnon peltojälki, mutta jäin kirjottamaan ja nyt tuolla on jo niin pimeä etten nää jäljen aloitusta ja lopetusta jos mä nyt sinne meen sähläämään. Saapa siis iltaruokansa ihan vaan kupista. Aamulla mä meen tekemään ja lupaan raportoida miten meni! Ollaan me vähän harjoiteltu jälkeä tuon kanssa ja tuo rakastaa sitä sydämensä pohjasta ja nenä pysyy tiiviisti maassa, mutta matkat ovat olleet niin lyhyet ettei niitä voi vielä jäljiksi sanoa.

Noh, seuraavaksi laitan tulemaan kasan kuvia ja sitten jatketaan huomenna.

0