Mentiin Tianan kanssa eilen Viikkiin kuvailemaan kaverin kanssa. En ole Viikissä käynyt koskaan ennen ja siellähän on tosi ihanat maisemat! Itse en kyllä jaksanut edes kameraa kaivaa, mutta Petra otti kuvia senkin edestä. Toi Tianan suussa oleva ”lelu” on muuten sen panta, koska unohdin tietysti pallon kotiin.



Nämä taas on ottanut Linda viime viikonloppuna, kun oltiin Tianan kanssa Lahdessa. Tiana-parka pääsi Nadin riepoteltavaksi, joka on tuo ensimmäisessä kuvassa oleva belgikakara. Lahdessa oli Nadin lisäksi toinenkin belgi, kaksi collieta ja kelpie. Siinä oli siis koiria kerrakseen, mutta pikkuinen pärjäsi isossa porukassa tosi hyvin. Kelpiepoikaan se ihastui, olisi vaan halunnut pusutella sen kanssa! Nadi taas oli pelottava kakara, Tianan mielestä se oli aivan liian raju. Viimeisenä aamuna Tiana alkoi kuitenki itse kiusata belginaperoa, olisivat varmaan lopulta leikkineet kunnolla ellei aikaa olisi ollut niin vähän tutustua.

0