Taas kolmistaan

Paljon on tapahtunut heinäkuun alun jälkeen. Lähdettiin Mäntsälään kotipaikkaan ja neljän kollipojan luokse kolmeksi viikoksi, ja siellähän sitä tapahtumaa riitti. Kaikki kissat tulivat toimeen ilman tappeluja, Meli vain pisti poikia ojennukseen sähinällä ja kynsillään, ja Muusa vältteli poikien liian lähelle menemistä.

Kite taas oli kuin kotiansa olisi mennyt, ja niin se loppujen lopuksi menikin. Meli ei suostunut Kiteä sietämään äidilläkään yhtään sen enempää kuin täällä ensimmäisten viikkojen aikana, vaan aina vaan antoi pelkkää sähinää ja murinaa, jos tuli lähelle. Aina kun Kite yritti leikkiä, Meli huusi kuin sikaa tapettaessa. Ei kivaa siis kummallekaan.

Punainen poika löysi kuitenkin leikkikaveria kaikista neljästä pojasta, jotka kaikki ottivat sen ongelmitta vastaan. Jopa Monni tykästyi Kiteen, vaikka se ei ole koskaan pitänyt muista kissoista kuin Melistä (ja Meli pitää jostain syystä Monnista) ja siskon kissasta Rontista. Ainoastaan Mörkö meinaa Kitelle näyttää vähän kaapin paikkaa, mutta kuten allaolevasta kuvasta näkyy, ei näytä sitäkään hirveästi pojan läsnäolo haittaavan.

Kaikista parhaimman kaverin Kite sai kuitenkin Romeosta, jonka kanssa se riehui kunnolla.

Näin Kite sitten jäi Mäntsälään, ja minä palasin Vantaalle vain tyttöjen kanssa. Itkuhan siinä meinasi tulla, mutta olen aidosti sitä mieltä ettei Kite voisi tulla onnelliseksi täällä. Se tarvitsee niin paljon energiaa ja leikkikaveria, eikä sillä olisi täällä kerrostalokaksiossa mitään muuta tekemistä kuin varoa tyttöjen kynsiä ja repiä kirjahyllyn kirjoja. Mäntsälässä sillä on sentään neljä kaveria, joiden kanssa saa painia isossa omakotitalossa ja purkaa energiaansa. Jos tuo Meli sietäisi sitä yhtään enempää, niin eiköhän sen energiaa olisi voinut purkaa vaikka aktivointilautaan tai valjaiden kanssa ulkoiluun, mutta koska tuo pieni känkkäränkkä ei yksinkertaisesti suostu sitä sietämään, niin parempi kaikkien kannalta näin.

Melin luonteen tiedostaen ainakin tiedän, että jos tulen joskus vielä kolmatta kissaa ottamaan, niin se on oltava pentu. Alunperinhän ajattelin pelastavani löytöeläintalosta jonkun kissaparan, mutta tämän jälkeen en todellakaan. Eiköhän se seuraava kissa ole joskus vuosien päästä devon rex, mistä olen haaveillut jo varsin kauan.

0

3 Comments

  1. Onko tuonne tarhan alaosaan siis vaan laitettu tuollainen puunrunko painoksi? Ettei tarvitse tuota verkkoa maan alle kaivaa, vaan kieputetaan rungon ympäri? Itseasiassa tosi näppärä idea 🙂 On vissiin sen verran painava ja tukeva ettei tuosta mihinkään liiku.

  2. Oho, kommentoin sitten ihan väärää postausta, mutta näkyy se tarha tässäkin 😀 x)

  3. Juu, ”pelkkä” puunrunko tuota pitää. Eli verkko kiepautettu painavan puun rungon ympärille eikä katit noita mihinkään saa kieritettyä. Itsekään en varmaan saisi noita liikkumaan. 😀

Vastaa

Your email address will not be published.

*

© 2018 Iltateellä

Theme by Anders NorenUp ↑


Fatal error: Allowed memory size of 41943040 bytes exhausted (tried to allocate 3072 bytes) in /home/sateinen/public_html/blogi/wp-includes/Requests/Cookie.php on line 137