Olen jo pitkän aikaa silmäillyt kissojen kotiruoan klassikkoa, eli Rafaelon kiusausta, mutten ole saanut aikaiseksi kokeilla. Eilen sitten otin itseäni niskasta kiinni, ja vedin reseptin viidenteen osaan, eli laitoin kilon kiusausta uuniin paistumaan.

Itse en ole kokkailun mestari (hyvä että saan edes itselleni ruoan tehtyä), mutta tuo onnistui tosi hyvin ja neideillekin maittaa! Itse asiassa napostelin tuosta eilen vähän itsekin, joka tosiaan kertoo maittavuudesta. 😀 Ihmisten ruokaa tuo ei kuitenkaan ole, ennen kuin vetää mausteet mukaan, mutta syötävää ihan naturelinakin.

Kaikista parhain tuossa on se, että tuo on niin helppo ja nopea tehdä, että jopa minä kahdeksan tunnin koulupäivien jälkeen jaksan alkaa väkertää tuota pakkaseen. Suosittelen kokeilemaan!


Maittavan aterian jälkeen kelpaa ruokalepo

0