♫ Muse – I Belong To You [+ Mon Cœur S’ouvre À Ta Voix]

Koulu vie aikaa niin paljon ettei pitkiä blogitestejä ehdi tai jaksa kirjotella. Mutta nyt tietopaketti Muusasta!

Kotiintulo & Meliin tottuminen

12-viikkoinen maatiaisneito Muusa kotiutui Tuusulasta viime maanantai-iltana, niin kuin tiistaina jo kuvia siitä laitoin. Sain tiedon kyseisestä pentueesta hyvältä ystävältäni, jonka koiran kasvattajalla olivat pennut. Otin sen jälkeen tähän kasvattajaan yhteyttä ja ahkeran yhteydenpidon jälkeen pentue kuulosti juuri sopivalta itselleni. Kävipä minulla myös niin hyvä tuuri, että olin ensimmäinen varaaja, ja sain siis valita kolmesta tytöstä minulle sopivimman.

Muusan lisäksi pentueessa on siis kaksi naarasta ja kaksi urosta. Pentujen emä on kaunis sinikilpikonnakuvioinen maatiainen, ja pennut ovatkin suurin osa harmaita. Mustavalkoinen tyttö on ainoa, joka erottui joukosta värillään. Muusan tavoin sinisiä (harmaa) olivat kaksi urosta, toinen kokonaan sininen ja toisella kasvoissa valkoista. Yksi tytöistä oli emän tavoin kaunis sinikilpikonna.

Muusa vaikutti pentueesta heti rohkeimmalta riiviöltä, joten uskoin sen olevan juuri täydellinen Meliain seuraksi. En voi kuitenkaan sanoa etteikö väri olisi vaikuttanut myös valintaan: rakastan venäjänsinisiä, joten totta kai hopeanhohtoinen ja silkinpehmeä turkki aiheutti ihastusta.

Junamatka ei ollut kuin kymmenisen minuuttia, ja koska asun juna-aseman vieressä, niin matka ei hirveän pitkä ollut. Kotiin tullessa annoin kissojen vähän aikaa haistella toisiaan kantokopan verkon läpi ja päästin sitten harmaan neidon pois.

Melin ensimmäinen reaktio, joka jatkui myös ensimmäiset päivät, oli pelko. Käsittämätöntä miten voi pelätä pienempää naarasta, joka ei edes huomioinut Meliä alkuun mitenkäään! Kuitenkin vasta eilen pelko vaihtui uteliaisiin leikkiyrityksiin.

Rehellisesti sanoen olisin toivonut tyttöjen tottuvat toisiinsa nopeammin, nimittäin vasta eilen nuo alkoivat riehumaan ja leikkimään kunnolla ilman sen kummempia murinoita ja sähinöitä. Vieläkin on Muusan puolelta hieman ärinää, kun Meliai sitä retuuttaa vähän liian kovaa, mutta osaa sekin sentään puolustautua.

Nimi

Mainitsin tiistain merkinnässä kärsineeni kovasta nimikriisistä, mutta oikeasti Muusa-nimi on ollut takaraivossani jo pitkän aikaa. Minulla oli jo äidillä asuessani ajatuksena, että jos joskus otan naaraskissan (äidin kaikki kissat ovat kastraattiuroksia), niin sen nimeksi tulee Muusa. Melin kohdalla tämä ei kuitenkaan täyttynyt, koska se ei muistuta mielestäni mitenkään muusaa.

En kuitenkaan lyönyt Muusaa heti lukkoon, vaan kävin monen monta kertaa teemanani olevan mytologian hahmoja läpi. Vaihtoehtoja ei paljoa ollut, mutta kissan nimeksi meinasi tulla Eifie. Se ei ole mytologiasta, mutta sillä on muuten minulle fanimerkitystä. ”Eifie” on kuitenkin vaikea lausua, ja siitä olisi tullut nopeasti Eivi, joka ei minua hirveästi miellytä.

En ajatellut laittavani Muusaa erään ystäväni takia, koska hän oli (on) hirveästi sitä vastaan (tulee kuulemma mieleen silmälasipäinen nörttityttö. Eli minä?), ja ajattelin kaikkien muidenkin sitten olevan.

Nimikriisin huipulla, ja kyllästyttyäni huutelemaan nimetöntä kissaa, päätin olla välimättä kenenkään muiden mielipiteistä ja ristiä tytön Muusaksi. Se sitä paitsi sopii teemaan, onhan muusa kreikkalaisen mytologian nymfi – aivan kuin meliae. Se myös viittaa lempibändiini Museen, ja jopa sarjiskissa Karvisen (mistä myös pidän) rakkaaseen Arleneen, jonka nimi suomennetaan monesti Muusaksi.

Päätökseni jälkeen huomasin tämän ystäväni olevankin ainoa, joka ei voi sitä sietää – tai ainakin ainoa, joka kehtaa sen sanoa ääneen. Ja mitä minä muiden mielipiteistä, eihän se heidän kumppani yli kymmentä vuotta ole.

0